Lukijat

Gadgetissa oli virhe

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Pardon my French

Jaakko teki oharit. Alkoi helle. Kirjasto on hiljainen, kuin katakombi, mutta vähemmän viileä. Amerikkalainen tutkija kävi tsekkaamassa tilat ja tietokoneet huomista esitelmäänsä varten, tarjosin hänelle kahvia ja täytekeksejä. Amerikassa ei harrasteta täytekeksejä, hän sanoi, santsasi, ja kehui englantiani.

Ihanaa, että on kahviseuraa ja että englantiani kehutaan.

Jotenkin keskustelun lomassa ajauduimme sukututkimuksesta entropian käsitteeseen. Sellaiset kahvipöytäkeskustelut ovat hyviä.

Talokuumeilen. Meille on puolivakavissaan tarjottu hurmaavaa, mustavalkoista kissaa, jolla on miehen nimi, mutta joka on narttu. Narttu siinäkin mielessä, että ellei sapuska ole Hänen arvolleen sopivaa, hän kostaa perheen taaperolle.

Sillä on kuulemma liipasinkynsi taaperon naamalla. Jos halpisruoka ei vaihdu yksittäispakattuihin bitar i gele -pusseihin, täältä pesee. Sokaisen jälkikasvunne! HAHAHAHAHAAA! Sellaisia ovat kissat.

Rakastan kissoja.

Jos saamme osan lainasta maksettua, ja jos Ukkonen tulee meidän luoksemme tyhmä-Hämeestä ja jos saamme asunnon vuokralle, ja jos minä saan täältä pienen talon, otan heti kissan, vaikka se olisi kuinka sika ja psykopaatti, ja aivan ehdottomasti haluan kasvimaan sekä kanoja. Ja oman kantarellimetsän, jonka miinoitan.

Jos jos. Jos.

Jos.

Siihen asti pitää vaan rullata elämää eteenpäin.

Tein muuten sellaisen peliliikkeen, että annoin hetken mielijohteesta pois valkoisen muuramen rulokaapin ja otin tilalle ruman, pienen nahkasohvan. Arvatkaa mitä? Rakastan rumaa pientä nahkasohvaani enemmäin, kuin kaunista, valkoista rulokaappiani koskaan.

Sain jonkinlaisen sisustuskohtauksen. Asetin sohvan taakse sohvan toffeenruskeaa sävymaailmaa toistavan Australian eläimet -aiheisen koulutaulun. Tiedättekö, ihmisellä on oikeus omaan pieneen nahkasohvaan maailmassa! Eikä mikään hyvän maun vaatimus saa häntä estää sellasita hankkimasta.

Sohva on muuten keinonahkaa ja sitäkin on kissat repineet. HAHAHAHAAHAA! Ei enää kahvia tänään. 


tiistai 3. heinäkuuta 2012

Nyt minusta tulee terveempi ja parempi ihminen

Uuden elämän askelia. Tein erään ystävättären antamalla ohjeella ayurveeda-mausteteetä. Siihen tulee muun muassa inkivääriä ja pippuria, vihreää kardemummaa ja kokonaisia neilikoita sekä hunajaa ja maitoa.

Kannatti yötä vasten juoda sitä puoli litraa. En tiedä kumpi valvotti enemmän, tee, vai työasiat, mutta kävin päivän valjetessa sitten nukkumaan hetkeksi ennen kellonsoittoa. Luomien vääntäminen lautasena tuijottavien silmien päälle osoittautui mahdottomaksi.

Työasiat ovat nyt hallinnassa. Herääkin kysymys, pitääkö mausteteetä kokeilla vielä toisenakin iltana varmistuakseen sen valvottavasta vaikutuksesta?

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Loma-jee

Loman aluksi ajelimme pojalle kesäsiilin babyliss for men -koneella.

Ja kohta se on ohi.

Ja siilikin on muuttunut hiekkapaperin karheasta sellaisesksi pehmeäksi plyyssiksi. Ei se vieläkään hulmua tuulessa, mutta siitä on tullut silkkiä.

Päivärytmin kääntäminen normaalille päiväkotitasolle on helppoa kuin heinänteko. Heilutat tylsää viikatetta tuntiakausia piinaavassa heltessä miljoonan paarman keskellä ja puoliltä päivin piikalikka tuo pänikäällä pellon pientareelle taskulämmintä piimää.

Oivalsin lomalla yhden asian: voin muuttaa ulkoisia olosuhteita, mutta se ei vaikuta olooni, ellen muuta myös sisäisiä olosuhteitani.

Nyt joku kertoo miten se tapahtuu.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Oloja

Olot ovat monien asioiden summia.

Univelka, epäonnistunut kampaus, huonosti keitetty kahvi, kaksivuotiaan uhmakohtaus, tiskaamattomien tiskien Mont Blanc ja ovenkarmin taakse pesää suunniteleva ilkeä, kollikissan kokoinen kimalainen = itkupotkuraivari.

Sonia Rykiel -kukkamekko, omaan tahtiin herääminen, Orbisonin hitit, ymmärtäväinen hätäensiapukampaaja ja vanhat barbiet (Pamela ja Diana), joille keimaileva pikkumies ("Kato mua, paapi"), syö ennätyskiltisti ennätysmäärän (lapsentahtisuus mai ääs) jogurttia käydäkseen välikohtauksitta yöpuulle ja antaa äidilleen puolen tunnin rauhallisen kirjoitussession = maanpäällinen onni.

Suhteellisen täysillä käydessään olot eivät niinkään helposti heilahda, paitsi jos on temperamentiltaan tulistuva. Mutta jos on temperamentiltaan tulistuva ja rättiväsynyt, saattaa jokin arkinenkin vastoinkäyminen tuntua kohtuuttomalta. Oikeat vastoinkäymiset aiheuttavat joko lamannausta ja päiväjuopottelua tai vanhatestamentillista raivoa, joka saattaa kanavoitua hävitysvimmana tai sitten sellaisena toimeliaisuutena, jossa tiskatessa rikotaan joka toinen astia.

Sellaisia ovat olot.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Viime aikoina olen himoinnut Kekkosta

Olen vuosien varrella tilannut pari kertaa Rantakosken tuotteita. Erityisesti silloin, kun olen halunnut muistaa erityisen rakasta tyyppiä. Glamour-mallistossa on yhtä jos toista himottavaa. Viime aikoina olen himoinnut muun muassa Eastwoodin Clinttiä ja Kekkosta.


Kävi sitten niin, kuin ei ikinä käy. Osallistuin Annan Täkki ja Torkkupeitto -blogin arvontaan ja voitin! Sain valita mieleiseni astiapyyhkeet ja lemppariani, pinkkiä Kekkosta oli vielä varastossa. Kaupantekijäisiksi sain ihanan kortin ja tämän hai fäshön kassin, mukamasten kakkoslaatua, mutta mun mielestä jus super, camp ja ihq.

Pointti: kannattakaa suomalaista käsityötä. Ei vain siksi, että suomalainen ja käsityö, vaan siksi, että hieno.

Meen tästä säväyttämään kylillä. 


maanantai 28. toukokuuta 2012

Nou hätä

Olen pikkuhiljaa oppimassa arvokasta itsesuggestion taitoa. Raja sen välillä, esitänkö viilipyttyä, vai olenko viilipytty, on häilyvä. Jos esitän tarpeeksi hyvin, saatan itsekin luulla, että homma on hanskassa eikä reisillä.

Niin kuin vaikka nyt, kun henkilökunnassa on käynyt kato. Otan kupin yogi-teetä, sellaista, jolla on loiventava vaikutus, ja katselen hetken takapihaa vaikeaselitteinen ilme kasvoillani. Olen muka ihan zen. Sitten ikään kuin havahdun syvällisistä mietteistäni (aaargh aaargh aargh ) ja sanon, että okei, järkkäilläänpäs nää judanssit, tää viikko menee ihan tosta noin vaan, ei tässä mitään, ja huomaan, että halu mennä sikiöasentoon ulista on tyystin kadonnut.

Sama toimii kotona. Kun tulen kotiin ja havaitsen, että kämppä näyttää siltä, että siellä on laukaisty dirty bomb, joka koostuu kotiruoasta, leegoista ja muoviräjähteestä, olen vain ihan zen ja tralalaa. Otan pikku portviinin, istun korituoliin. hymyilen leveästi perheenjäsenilleni. Heti he hoksaavat, että äiti on vähän psykoosissa ja jopa alkaa luutu heilua. Hetken päästä uskon jo itsekin, ettei minua yhtään stressaa tekemättömät hommat, onhan paljon tärkeämpää olla tässä ja nyt ja lukea "Pientä harmaata aasia" lapselle.

Valiumikin auttaa.


perjantai 25. toukokuuta 2012

Pelotta päin

Henkinen paskakaivoni on täynnä. Se on ensimmäinen ajatukseni, kun avaan lauantai-aamuna työkoneen ja vilkaisen uutiset: 18-vuotias on ampunut väkijoukkoon rakennuksen katolta, tappanut yhden ikätoverinsa, haavoittanut monia. Henkinen paskakaivoni on täynnä ihmisvihaa, vihapuhetta, verkossa ja ympäröivässä maailmassa riehuvaa raivoa ja raivon aiheuttamaa pelkoa ja ahdistusta.

Henkireikäni, aivoton hömppä, kuten älytön ja höpsö "Puutarhaetsivät" (päähenkilöillä on yritys, joka rakentaa ja kunnostaa puutarhoja, sarjassa kolkataan aina yksi tai monta henkilöä ja päähenkilöt selvittävät rikoksen. Lopuksi ihaillaan valmista puutarhaa ja juodaan kuohuviiniä komeissa kukkahatuissa) on menettänyt makunsa. Ensimmäisen ruumiin nähtyäni ajattelen näitä todella mielisairata tyyppejä kivääreineen, astaloineen ja pamfletteineen ja koko toisen vahingoittamiseen ja tappamiseen liittyvää sietämätöntä rumuutta, äärimmäistä nöyryytystä, pelosta housuunsa paskovia ihmisiä, ja sitä kaikkein surullisinta runkkaria, tappajaa, joka on ruokkinut ja hellinyt hirviöitään ja kasvattanut ajatusta siitä, että toisten ihmisten tulevaisuuden riistäminen on hänen oikeutensa.

Primitiivireaktiot heräävät. Tekee mieli käpertyä poikasen ympärille ja näyttää hampaita. Te hairahtuneet, pelkopaniikissa toimivat, vihaiset ihmiset! Minä haluan takaisin kulttuurin, jossa käydään vastapuolta kunnioittavia, sivistyneitä keskusteluja ilman keskenkasvauista lällättämistä, nimittelyä ja kiihoittunutta liioittelua. Haluan musiikkia ja kirjallisuutta, jossa ei ryvetä omassa riekaleisuudessa, uikuteta siitä, miten maailma ja elämä on epis ja kiirehditä piehtaroimaan kaikessa vainutussa paskassa. Haluan takaisin maailman, jossa pikkukaupungissa voi puoliltaöin käydä ulkona ilman pelkoa siitä, että joku puolisotilaallisesti orientoitunut sekopää päättää itsensä sijaan vahingoittaa mahdollisimman montaa muuta ihmistä.